perjantai 28. maaliskuuta 2014

50. Thrift shopping, Rambutan and one Mangostan. Also something about what's going on.

Hello!

Kävin viikko sitten pitkästä aikaa kirpputorilla ja taisin löytää uuden oman lempparikirppiksen! Käytiin Tuulin kanssa Kaivarin Kanuunassa ja olin aluksi vähän skeptinen kun kaikki oli hehkuttanu miten hyvälaatuista tavaraa siellä on, mutta pakko se oli uskoa että aika mahtava paikka kyseessä. Ensinnäkin se oli paaljon suurempi kuin mihin oon Helsingissä tottunut. Musta tuntuu että kaikki Helsingin kirpparit missä oon käynyt on joko ahtaita tai täynnä ylhinnoiteltua roinaa. Tietenkin vintageliikkeet erikseen mutta niihin en oo vähään aikaan uskaltautunut astua kun menisi viimeisetkin rahat. :D

Eniveis, löysin Kanuunasta tämmösen hauskan viiksi-paidan, Filippa K:n mustan topin, nahkaisen vyön ja tosi kivan neulemekon! En nyt jaksanut ottaa muista kun tästä viiksipaidasta kuvaa. 




Vaihdoin meidän banaanin isompaan ruukkuun joku aika sitten kun se alkoi näyttämään merkkejä kuolemasta, ja kun vaihdoin ruukkua päätin olla nero ja ottaa siitä banaanin varresta kiinni ja poikkihan se naksahti :D  Oli muuten tyhmä olo. "Nyt mä pelastan tän banaanin kuolemalta kun vaihdan ruukkua" ja tapan sen siinä ruukkua vaihdettaessa :D Onneks noi pienet banaanit sieltä alta on lähteny nyt kasvamaan ihan hyvin :)

 Tällaisen ihanan kukkapannan löysin Ninjasta! En oo varmaan ikinä löytänyt sieltä mitään mutta näin tän pannan jossakin lehdessä ja sitä piti lähteä sitten metsästämään. Onneks lähin koska tää oli kuulemma viiminen kappale. Oli siellä vielä sinisiä ja muita, mutta punaset ja valkoset oli kuulemma menny parissä päivässä. Oon nyt jotenkin viehättynyt tälläsistä, en tiedä miten paljon itselle tulee käyttöä mutta kuvauksissa mä aion tätä ainakin käyttää!




  
Meidän chilit kasvaa hurjaa vauhtia! <3 Hommattiin niille kasvilamppu ja sen jälkeen ne oikeen räjähti kasvuun. Kuvat siis kasvilampun kanssa otettuja,
Inkiväärikin laitettiin!

Tässä purkki viim vuoden satoa , blogger kyllä raiskas tän ihan täysin mutta ehkä mä kestän sen :D






Ja nää kaks otusta mun oli pakko ostaa vain sen takia kun halusin kuvata niitä, vasemmalla siis rambutaani ja oikealla mangostaani :D Maistui kanssa jännältä, vaikka selvitettiin myöhemmin että toi mangostaani taisi olla pilaantunut jo silloin kun me ostettiin se :D

Mulle iski tälleen sopivasti kiva pikku kevät flunssa päälle, olin jo valmiiksi vähän stressaantunut koulutöistä mitkä pitäis saada valmiiksi ja duunista ja kuvauksista, ja sit viel tää. Aattelinkin että nyt vkloppuna kun ei oo mitään tekemistä niin koitan vain rentoutua, muokata vähän kuvia ja maanantaina sitten uuteen nousuun kuvausten parissa!

Mun pitäisi myöskin pian saada julkaistua inkkarikuvat jotka kuvattiin Kristan ja Paulan kanssa Nuuksiossa joku aika sitten. Yleensä saan aika nopeasti kuvat muokattua mutta ne on jotenkin olleet sellaisia että niiden on pitänyt antaa muhia. Koitin kuukausi sitten muokata niitä mutta en oikein tinnyt mitä halusin niiltä. Ehkä ne nyt viikonloppuna olisi vihdoinkin "kypsiä" :D

Vaikka kiire puskeekin päälle, niin oon lähiaikoina ollut tosi onnellinen kaikesta mitä tässä ympärillä on nyt tapahtunut, ehkä kaikista iloisin oon siitä että mulla ei ensi kesänä ole kesätöitä. Ensi kesänä mä olen vain ja ainoastaan valokuvaaja! Mulla on buukattuna häitä tosi ihanien ihmisten kanssa, ja ensimmäiset on jo 17.5. 
Tykkään ihan hirveesti mun omien projektien toteuttamisesta, mutta häiden kuvaamisessa on vain jotakin niin ihanaa. Mä rakastan tallentaa muiden onnellisuutta.

-Astrid

perjantai 14. maaliskuuta 2014

49. The last viking part 2














Tässä toinen osa viikinkikuvauksista Runen kanssa. Voi miten mä kaipaankaan tota lunta!

..Noot! Tässä selailen juuri uusia tennareita verkkokaupoista, en malta oottaa että pääsee kunnolla rullailemaan longboardilla ja kylpemään auringossa!

-Astrid


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

47. Where there once was


Aikoinaan Suomelan kylässä oli talo jossa kummitteli. Talo purettiin, ja asukkaat muutti uuteen taloon jonka rakensivat kilometrin päähän. Uudessakin talossa oli kummituksia.

Paska mäihä, tai huono pää. 

Eniveis, samalla tilalla oli navetta, joka on ollut hylättynä nyt noin 20 vuotta, kävin navetassa ensimmäistä kertaa 8 vuotiaana isoveljeni ja veljen kaverin kanssa. Lattialla oli kuollut kettu ja kaverin jalka meni yläkerran lattiasta lävitse.
Silloin kun vielä oli lunta, kävin uudestaan navetassa ja reikä oli edelleen lattiassa, ja kuolleen ketun luut olivat vieläkin lattialla.
Se navetta oli pelottava, kielletty silloin kun mä olin pieni. Tällä kertaa mun äiti ehdotti sinne menemistä. Sinne missä säikähdin niin perusteellisesti kuollutta kettua ja aavemaista tunnelmaa. 

Tällä kertaa mulla oli kamera mukana.



















Ehkä kaikista hämmentävintä tässä paikassa on kuitenkin se, että aikoinaan toi paikka on ollut täynnä lehmiä, vasikoita, ihmisiä, heinää ja ääntä. Nyt jäljellä on vain rapistuminen ja unohdettu tummeli-purkki kaiteen päällä. Jollain tavalla musta tuntuu kuin tuolta ei oltaisi ikinä lähdetty, siellä vaan lakattiin käymästä.

Mä olen kotoisin täältä, navetan naapuritilalta: 

Ja meillä oli lehmiä kun mä olin pieni. Mä vieläkin muistan miltä se tuntui kun äiti pyysi hakemaan heinää kaukalosta, sonnien edestä. Sonnit oli kiinni kettingeillä, ja jotta pääsi kaukalolle, piti mennä sonnien edestä. Puolimetriä tilaa, aivan riittävästi, mutta silti aivan liian lähellä sonnien teräviä sarvia. 

Jotenkin mä aina voitin sen pelon. yksikään sonni ei ikinä lävistänyt mua, ja mä jäin henkiin.
Viisivuotiaana mun suurin pelonaihe oli kuolla sonnin sarvi mun mahassa.

Ei ne kyllä olisi edes yltäneet muhun asti.

Myöhemmin mä muistan pelänneeni ainoastaan sitä että heinäkasasta pomppaisi hiiri tai rotta.

Toi keltainen talo on se paikka missä mä olen nukkunut yöni 20 vuotta.
Toi silta rakennettiin kun mä olin pieni.  Sinä kesänä me oltiin joka päivä lammella ja seilattiin kaukomaille lautalla joka kellui tyhjien bensakanistereiden päällä.





-Astrid