tiistai 20. joulukuuta 2016

Uusi alku!

Yli vuosi on vierähtänyt siitä kun olen viimeksi tänne kirjoittanut, ja sinä aikana on tapahtunut niin paljon kaikkea että en tiedä mistä aloittaisin! 

Viimeinen vuosi on ollut tähän mennessä elämäni mullistavin, täynnä mahtavia tapahtumia, uusia ihmisiä ja ihania kuvauksia. 

filmiä kesältä

Tia & Jussi puheen aikana

Kaikki alkoi siitä kun päätin pitkäaikaisen suhteeni, joka pidätteli minua ja imi kaiken energiani. Joskus paras asia mitä itselleen voi tehdä on luovuttaa ja siirtyä eteenpäin. Elämäni paras päätös voisinko sanoa! Koko 2015 syksy sujui melkoisessa sumussa, kun piti järjestellä elämäänsä uusiksi ja opetella olemaan yksin. Tuo syksy oli kaiken kaikkiaan todella rankka, kun piti selvityä samaan aikaan työharjoittelusta, erosta, asunnon etsimisestä ja samaan aikaan editoitavana oli useat häät ja muut työt siihen päälle.

filmiä kesältä

Maarit & Antti ja ensimmäinen tanssi

Tämän jälkeen löysin uuden upean asunnon jossa saan elää yhdessä samanhenkisten kämppisten kanssa, joiden kanssa voi itkeä kun itkettää ja nauraa kun naurattaa ja kaikista tärkein: saunoa! Tästä ihanasta yhteisöstä tein myös koulussa lopputyöni, joka esitettiin näyttelyssä Glorian kulttuuriareenalla.

Karoliina Fashion model agencylle


Viime jouluna tapahtui kuitenkin ehkä kaikista mullistavin asia: löysin ihmisen joka tekee minut maailman onnelisimmaksi. Ja tänä jouluna vietämme ensimmäistä yhteistä jouluamme <3 

Denis kuvattuna Fashion model agencylle


Valmistuin myös koulusta valokuvauslinjalta viime keväänä, jonka jälkeen otin hypyn tuntemattomaan ja aloin kuvaamaan täysipäiväisesti! Tästä mahdollisuudesta saan kiittää kaikkia ihania asiakkaitani joita olen saanut tänä vuonna kunnian kuvata. Viime kesänä ikuistin 19 toinen toistaan upeamman parin hääpäivän. Kiitos teille jokaiselle minuun uskomisesta ja luottamisesta. 


malliportfoliota Fashion model agencylle

Tia ja Jussi upean ruskan keskellä

Kimpun heitto auringon laskun jälkeen Lauran ja Vilin häissä


Kesällä elämääni tuli yksi aivan uudenlainen tuttavuus kun rakas haamukummipoikani syntyi. Tuo ihana pirteä hymyilijä on siitä päivästä asti tuonut aurinkoa elämääni, se on uskomatonta miten iso vaikutus jonkun pienen tyypin hymyllä voikaan olla!



pieni T filmille 


Vuotena 2016 hurahdin myös totaalisesti filmikuvaukseen, kuvasin yli 2000 lasta päiväkodeissa tukiverkkonani maailman ihanimmat Kuvamuiston työntekijät, kuvasin satoja lahjakkaita malleja Fashion model agencylla, ja näiden lisäksi löysin yhä uudestaan ja uudestaan lapsenomaisen innostuksen valokuvaukseen, sen tunteen minkä takia rakastun valokuvaamiseen aina uudestaan.



filmiä kesältä


Ensi vuosi tulee olemaan vähintään yhtä upea kuin tämä. Kesä on lähestukoon buukattu häiden osalta, ja ennen kuin kesän kiireet alkavat, lähden kuukaudeksi Indonesiaan jossa olisi tarkoitus  kuvata paikallisten mallien kanssa. Aion myös toteuttaa siellä pitkäaikaisen unelmani: kuvaukset veden alla!


Läre kuvattuna Fashion model agencylle

Olen aika ajoin harmitellut ettei ole ollut intoa kirjoitella tänne mitään, ja kuvien postaaminenkin on rajoittunut facebook-sivuun ja satunnaiseen instagramin päivittämiseen. Nyt syksyn kiireiden loputtua onkin aika alkaa päivittelemään kuvia sekä nettisivuille että tänne blogiin! 


filmiä kesältä
Kuvattu Fashion model agencylle

Välillä on hyvä hengähtää, ottaa taukoa ja aloittaa alusta. Jos liian kauan tarpoo tiheässä metsässä eikä katso suuntaa, hukkaa itsensä.

-Astrid


Yksi tajuttoman onnellinen valokuvaaja Hailuodon rannalla 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti