sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Vapautus-Miten se tehtiin? Rajala Ambassador-kisan saldoa.

Viimeisimmässä artikkelissani esittelin vapautus-nimisen kuvani. Ajatus kuvaan lähti halusta tehdä jotakin mitä en ole ennen kokeillut.

Selailin Facebookkia ja eteeni osui Brooke Shadenin kuva. En ole aiemmin ollut erityisemmin kiinnostunut komposiittikuvista joten päätin testata sitä!

Kuvalla halusin luoda tunteen toivosta, vapautumisesta. Kuvittelin naishahmon hyppäämässä taivaanrannassa ja päästämässä jotakin vapauteen: Ensin ajattelin origamilintuja, mutta aikataulun puskiessa kovaa päälle päädyin oikeisiin lintuihin. Kuva on koottu neljästä eri kuvasta, sekä siinä on käytetty kolmea eri tekstuuria.

Itseni pomppaamassa taivaanrannassa kuvasin kaukolaukaisimella. Tarkensin kameran valmiiksi ja laitoin sen laukomaan tauotta. Kuvia tulikin sievoinen määrä ja sieltä löytyi yksi täydellinen!


Kuvasin myös maata sekä taivasta varten kuvia ja valikoin seasta parhaimmat:

Photoshopissa aloitin kuvan rakentamisen taivaasta ja maasta: Säädin kuvat saman värisiksi ja sulautin ne yhteen. Tämä prosessi oli melko työläs koska maassa on niin paljon olkia ja muita yksityiskohtia. Lopulta sain kuvat sulautumaan toisiinsa muuntamalla maan valotyypin Tummentavaksi (Darkening)

Kun tausta oli valmis, oli aika leikata ihminen irti taustastaan. Tein ensin suuripiirteisin valinnan magneettisella lassotyökalulla ja lopuksi maskasin pois valinnasta epähalutut asiat. Vein ihmisen oikeaan kuvaan ja taustan muuttuessa paljastui vielä lisää pois maskattavaa.

Seuraavaksi oli lintujen vuoro: Komposiittikuvia rakentaessa on mahdollista hyödyntää netistä löytämiään kuvia joilla on Creative Commons-lisenssi (vapaasti käytettävissä, jaettavissa ja muokattavissa)

Lue lisää Creative Commons-lisenssistä täältä: https://creativecommons.fi/
Linnut löysin siis googlesta Tarkennettuun hakuun laitettuna nuo käyttöoikeudet. Lisäsin linnut etualalle melko pieninä, sekä muutaman linnun isompana ns "lähemmäs kameraa" tuomaan syvyysvaikutelmaa. Lähempänä oleviin lintuihin lisäsin myös blurria sekä liike-epäterävyyttä jotta ne näyttäisivät realistisimmilta. Säädin linnut myös tummemmiksi jotta ne sopisivat paremmin muuhun kuvaan.

Kun kuvan pääkohdat olivat paikoillaan oli hinkkaamisen vuoro. Lisäsin taustaan maalaten väriä, sekä tekstuuria. Myös maa sekä iho saivat oman tekstuurinsa. Tekstuurien sulauttamiseen käytin valotyypin muutosta sekä opacityn muuttamista. Loppu säätämisessä parhainta on vain kokeilla kaikkea erilaista ja katsoa mikä näyttää parhaimmalta! Tässä ei ole mielestäni oikeaa eikä väärää tapaa. Leiki ja kokeile erilaisia säätöjä :)



Photarin jälkeen vein kuvan vielä Lightroomiin jossa se sai viimeiset viilailut sävyjen osalta:




Tässä vielä lopullinen kuva! Mitäs olitte mieltä postauksesta? Kiinnostaisiko teitä nähdä tulevaisuudessakin tällaisia?
Kuinka moni teistä on testannut komposiittikuvien tekemistä?

Jos haluatte jatkossakin nähdä kuviani Rajala Ambassador-kisassa niin käykääpäs äänestämässä kirjoitusta numero 4 osoitteessa www.ambassador.fi

-Astrid

http://www.astridmannerkoski.com
Tykkää myös Facebookissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti